Tiaran ja Yodan pennut ovat jo kolme viikkoa vanhoja :) Valitettavasti menetimme mustan tytön viikko sitten. Hänet on viety ruumiinavaukseen, tosin epäilen ettei sieltä ihmeempiä selviä, mutta jää nähtäväksi.
EDIT 9.11.2013: ruumiinavausraportin mukaan kuolinsyy oli keuhkotulehdus ja e.coli bakteeri.

Muut viisi pentua voivat oikein hyvin, kiinteitä on maisteltu hyvinkin onnistuneesti ja osa syö jopa suorastaan innokkaasti!

Pahoittelut kuvien laadusta :) Kuvattavat ei olleet yhtään samaa mieltä kuvaamisesta, eikä näin pienet oikein osaakaan edes ns poseerata vielä. Kävely sujuu jo aika hienosti (mahakin ilmassa siis!), jopa jonkinlaista painia on nähtävissä. Pennut osaavat (ovat osanneet jo pitkään) sekä kehrätä että sähistä <3 Hiekkalaatikon tarkoitus on hieman epäselvä vielä mutta sekin tulee varmasti selväksi jo ihan lähipäivinäkin.

Ruskeanaamio (valkea?) tyttö

IMG_0797-normal.jpg

IMG_0801-normal.jpg

Musta valkea bicolor poika

IMG_0809-normal.jpg

Toinen musta valkea bicolor poika

IMG_0830-normal.jpg

Sininen tonkineesinaamio tyttö

IMG_0823-normal.jpg

Ruskea tonkineesinaamio tyttö

IMG_0816-normal.jpg

Leia on myös tiine selvästikin, masu kasvaa kovasti <3 Leialta odotetaan valkolaikkupentuja koska Leia itse on kilpikonna van (=väriä ainoastaan päälaella ja korvissa sekä hännässä) ja isä Yoda on musta valkea bicolor (mustaa puolet, valkoista puolet).
Muuten pennut voivat olla tummia (pojat: musta, sininen, tytöt: musta, sininen, kilpikonna tai sinikilpikonna) tai vaaleita (pojat: punainen tai creme). Kaikki siis varmasti valkoisella, lisäksi myös naamiot mahdollisia.

leia5vktiine-normal.jpg